Suomen rap-tulevaisuus näyttää ilahduttavan kirkkaalta – 13-vuotiaalla Riiviöllä rap flow on jo parempi kuin monen vanhemman tekijän

28.05.2016

Suomiräpin jo kaksi vuosikymmentä jatkunut kasvu on kaunista seurattavaa. Rap, ainakin jossain muodossaan, on jo maan suosituinta musiikkia, ja uusia artisteja sataa kentälle jatkuvalla syötöllä.

Koska kuuntelukelpoisen rap-biisiin voi äänittää kotiolosuhteissa tietokoneella, äänikortilla ja mikrofonilla, tekijöitä löytyy yhä nuorempien musiikki- ja tekniikkavelhojen keskuudesta. Lisäksi YouTube mahdollistaa paikan skenessä jo jopa ala-asteikäisille. Vielä kypsyvistä artistin aluista saa esimakua jo ennen baarikeikkoja tai levysainauksia.

Yksi tällainen on 13-vuotias espoolaisräppäri Riiviö. Pojan ikä riittää nippa nappa nutakeikoille, mutta taitoa on jo yllin kyllin. Rap flow on jo niin sulavaa, ettei se kalpene monen vanhemman räppärin rinnalla lainkaan, päinvastoin. Riiviö ei ole hellyyttävä pikkupoika, vaan aidosti potentiaalinen tekijä. Kun jo nyt kekseliäisiin sanoihin tulee iän myötä syvyyttä, on paketti valmis.

Riiviön old school -biitit tekee ilmeisesti pojan isoveli, myös räppärinä tunnettu Kasper Vaikutus eli Kasper Vee, jonka hyvä flow on myös tarkastuksen arvoista tavaraa. Riiviö sanookin lyriikoissaan oppineensa hommat isoveljeltään.

Loistava voimakaksikko.

Tästä lähtee: viime maaliskuussa julkaistu Ainoo. Pariisin terrori-iskut ja huoli planeetasta sopivat junnun suuhun yllättävän hyvin. Vaikka sanat ovat yksinkertaiset, ei Riiviö kuulosta naiivilta kuten monet nuoret paasaajat.

Kaks Kesäkollii feat. Kasper Vee. Kunnon bros forever -meininki, hyvällä tavalla.

Chillii on nimensä mukainen kaikella tapaa.

Ensimmäinen biisi Talossa taas on julkaistu jo vuonna 2013.

Musiikki on vielä Rähinä-koskematonta, ja hyvä niin. Mikäli Riiviö päätyy sainauksiin asti, voisi Monsp-henkinen ratkaisu sopia ainakin tämän hetken näytöillä hänelle parhaiten. Mutta kiire ei ole mihinkään.

Lisää luettavaa