Suomen suosituin musiikkivloggaaja alkoi runoilijaksi

Miro2500 eli Miro-Benjamin Lindström julkaisi runokokoelman.

31.05.2019

Miro-Benjamin Lindström tunnetaan parhaiten musiikkivloggaajana nimimerkillä Miro2500. Lindströmillä on lisäksi radio-ohjelma Bassoradiolla, hän pyörittää Free Shelter -levymerkkiä ja tekee sekä musiikkia että soittaa dj-keikkoja usean aliaksen turvin.

Lindströmin uusin alueenvaltaus on runous. Hänen esikoisteoksensa, runokokoelma DNA-Spray julkaistiin tänään.

”Minulla on ollut ajatuksena monta vuotta, että kirjottaisin runokokoelman. Nyt oli oikea aika keskittyä sen tekemiseen. Lisäksi oma käsitys modernista runoudesta on hieman ristiriitainen. Sieltä puuttuu ehkä tietynlainen teksti; sellainen, jota oma sukupolveni ymmärtää. Kieli elää jatkuvasti ja uskon, että tämä on oivallista kerrontaa tähän hetkeen”, Lindström kertoo.

”Tiedän runouden olevan tällä hetkellä suosittua tietyissä piireissä. On varmasti paljon nuoria potenttiaalisia kirjoittajia, mutta jäätä ei olla vielä rikottu tarpeeksi. Toivottavasti tämä tekisi edes pienen halkeaman kynnykseen, mikä nuorilla kirjoittajilla tällä hetkellä on. Yhdessä vaiheessa oli tietynlaisena buumina, että tubettajat julkaisivat hyvän olon kirjoja lapsille internetistä. Tämä voisi olla sille tietynlainen vastakohta monessakin eri mielessä. Kirjan tekeminen oli todella jännittävää ja tätä tehdessä tulin erittäin itsetietoiseksi asioista, joiden olemassaolosta en itsessäni tiennyt.”

DNA-Sprayta saa Nide-kirjakaupasta ja Khaos-kustantamon myymälästä sekä julkaisubileistä tänään Skorpionin tiloissa ja niiden jatkoilta Putte’sista.

Lisää luettavaa