Suomen tunnetuimmat freelancemuusikot Rotsi ja Jyrä ovat mukana Sydänliiton, Muusikkojen liiton ja Freelancemuusikot ry:n kampanjassa

Rotsi ja Jyrä ovat hyvällä asialla.

07.06.2019

Rotsi ja Jyrä ovat mukana Sydänliiton, Muusikkojen liiton ja Freelancemuusikot ry:n kampanjassa.

Suomen tunnetuimmat freelancemuusikot Rotsi ja Jyrä pääsevät kampanjan myötä kuin varkain kohentamaan keikkakuntoaan ja saavat tarpeellisia vinkkejä iskussa pysymiseen. Omaa tietään kulkeva kaksikko haluaa pohjimmiltaan myös verkostoitua ja ennen kaikkea saavuttaa vielä joskus Anssi Nykäsen ja Leri Leskisen kaltainen ylivertainen status kotimaisella musiikkikentällä.

Freelancemuusikoille suunnattu terveyshanke ja viestintäkampanja on pilottiprojekti, jonka tarkoituksena on kääntää huomio itsensä työllistävien ja freelancetyösuhteissa toimivien henkilöiden terveyteen. Työelämän rakennemuutoksessa he ovat kasvava joukko, jolla ei työnantajansa kautta ole mahdollisuutta työterveyspalveluihin eikä tuettuun liikuntaan ja ruokailuun.

Keikkakuntoon pääsemistä voi seurata Youtubessa ilmestyvän mokumenttisarjan kautta. Opi liikkumaan Rotsin ja Jyrän kanssa -sarjan ensimmäinen jakso on nyt katsottavissa alta. Mokumentin kaksi seuraavat osaa julkaistaan vielä kuluvan kesän aikana.

Lisää luettavaa