Suomessa kahteen otteeseen vieraillut tämän hetken suosituin amerikkalaisräppäri pidätetty – syytteet vakavia

Young Thug on pidätetty.

10.05.2022

Tämän hetken kenties suosituin amerikkalainen räppäri Young Thug (oikealta nimeltään Jeffery Williams) on pidätetty.

Yhteensä 28 Young Thugin Young Stoner Life -levy-yhtiöön liitettyä nimeä saa syytteitä aina murhasta törkeään ryöstöön ja huumeiden välittämiseen. Poliisin mukaan YSL:ää pidetään katujenginä. Young Thugin asianajaja kiistää syytteet.

Young Thugin kerrotaan kuuluneen YSL-katujengiin, myyneen metamfetamiinia, uhkailleen tappamisella sekä Donovan Thomas Jr.:n murhassa käytetyn auton vuokraamisesta. Young Thugia ei kuitenkaan erikseen haluta tuomiolle näistä syytekohdista, vaan ne ovat osa suurempaa syytevyyhtiä katujengiläisiä kohtaan.

Donovan Thomas Jr. ammuttiin vuonna 2015.

Muita syytettyjen penkillä istuvia räppäreitä ovat Gunna sekä Yak Gotti. Näistä jälkimmäistä syytetään osanotosta räppäri YFN Luccin murhan yritykseen. Yak Gottia syytetään myös avunannosta Donovan Thomas Jr.:n murhaan.

Young Stoner Lifen jäsenen epäilleen myös ampuneen kohti Lil Waynen keikkabussia vuonna 2015.

 

Lisää luettavaa