Suomi maailmankartalle! Torilla tavataan! Den glider in!
No, kaikenlainen höperö höpsteri-ironia ja muunlainen monkuminen sikseen. Viime viikonlopun Flow Festival oli menestys, ja sitä sanovat myös kansainväliset mediat.
Esimerkiksi Stereogum-sivuston mukaan Flow pysyi vielä hyvin kurissa verrattuna Glastonburyn ja Coachellan kaltaisiin mammuttifestareihin. Kunniaa ja glooriaa suomalaisista yhtyeistä saavat niin LCMDF kuin ”pizzerian kellarissa” (lieneeköhän ollut Putte’s?) soittanut Jori Hulkkonenkin. Stereogumin toimittajan mukaan ”näytti siltä, että kaikki suomalaiset joko soittavat tai ovat soittaneet jossain shoegaze-bändissä”. Ja tottahan tuo on.
Indie-nysvääjien raamatun Consequence of Soundin edustaja puolestaan matkusti yli 8000 kilometriä päästäkseen Flow-tunnelmaan, koska miksipä ei? COSin toimittaja hehkuttelee Sterogumin vastaavan tavoin Suvilahden hienoa tunnelmaa ja kaunista arkkitehtuuria. Kiitosta saavat myös festivaalien ekologinen ajattelu sekä suomalaisten alkoholinkulutustaidot.
Vaan entäpä bändit? French Filmisiä COS-toimittaja hehkuttelee yli kaiken, ja kehuu yhtyeen soittaneen perkeleesti paremman keikan kuin esimerkiksi Ride. Myös Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? saa kiitosta. Ja molemmat ansaitusti!
Kun vielä talouslehti Forbesissakin oli juttua festivaaleista, ja ääneen pääsivät esimerkiksi Cats of Transnistrian Henna-Emilia Hietamäki ja Roope Salminen ja Koirien Ossi Saarinen, niin hyvältähän tuo kansainvälisen medianäkyvyyden suhteen tuntui menneen. Hyvä!
Rumban Flow-raportti iskeytyy verkkoon tänään.