Huippumalli väittää Madonnan ahdistelleen häntä 90-luvulla

Amanda Cazaletista tuli Madonnalle pakkomielle videon kuvausten jälkeen, kertoo Cazalet.

25.07.2018

Huippumalli Amanda Cazalet väittää The Sunin haastattelussa Madonnan ahdistelleen ja häiriköineen häntä 90-luvulla.

Madonna näki Cazaletin muotinäytöksessä ja palkkasi hänet Justify My Love -musiikkivideoonsa (1990). Jean-Baptiste Mondinon ohjaaman eroottissävytteisen videon sadomasokistinen ja biseksuaalinen kuvasto aiheutti kohun ja muun muassa MTV hyllytti videon.

Cazaletin mukaan hänen ja Madonnan oli määrä olla sängyllä pussailemassa toisiaan, mutta yllättäen Madonna laittoi kielensä Cazaletin suuhun.

”Se ei kuulunut sopimukseen, mutta olin asemassa, jossa en voinut tehdä asialle mitään”, Cazalet sanoo.

Videon kuvausten jälkeen Madonna alkoi lähetellä fakseja Cazaletin mallitoimistoon.

”Ne olivat kaikki samanlaisia. Madonna kertoi ihastuneensa minuun, fantasioivansa minusta jatkuvasti ja haluavansa suudella minua jälleen.”

Vaikka Cazalet ei vastannut fakseihin millään lailla, Madonna jatkoi niiden lähettelyä. Madonna lähetti Cazaletille myös käsin kirjoitetun kirjeen, jossa Madonna vitsailee huippumallin viettelyn olevan yhtä vaikeaa kuin paavin.

Yksipuolista viestittelyä jatkui kaksi vuotta, kunnes Madonna ja Cazalet tapasivat Lontoossa elokuvan ensi-illassa. Keskusteltuaan Madonna ymmärsi, ettei viestittely ole johtamassa mihinkään, ja jätti Cazaletin rauhaan.

”Madonna sai minusta pakkomielteen. En loukkaantunut silloin, mutta nyt ymmärrän hänen käyttäytyneen sopimattomasti, etenkin kun hän oli silloin pomoni.”

Cazalet kirjoittaa parhaillaan muistelmiaan. Yllä mainitun kirjeen hän myi yksityiselle keräilijälle vuonna 2004, mutta keräilijä on nyt laittanut sen julkiseen huutokauppaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä IS.

Lisää luettavaa