Suru-uutisia The Rasmus -leiristä: yhtyeen ensimmäisillä levyillä soittanut rumpali Janne Heiskanen on kuollut

Rumba ottaa osaa suruun.

28.10.2022

The Rasmuksen ensimmäisillä levyillä soittanut Janne Heiskanen on kuollut. Asiasta The Rasmus ilmoitti sosiaalisessa mediassa.

Vuonna 1979 syntynyt Heiskanen soitti rumpuja tuolloin vielä Rasmus-nimellä operoineen yhtyeen ensimmäisellä kolmella levyllä (Peep, Playboys ja Hell of a Tester), ja oli mukana bändissä aina vuodesta 1994 vuoteen 1999 saakka. Heiskanen tuli yhtyeen ensimmäisen rumpalin Jarno Lahden tilalle vuonna 1995. Heiskanen loptti yhtyeessä vuonna 1999. Hänen tilalle rumpaliksi tuli Aki Hakala.

Katso yhtyeen päivitys alta.

Rumba ottaa osaa omaisten ja ystävien suruun.

Lisää luettavaa