”Tää lähtee mun flanellijäbille ja suomiräpille” – Gettomasan yllätysbiisi on reppuräppiä parhaimmillaan

Iso takki, iso iso takki.

28.03.2022

Gettomasa yllätti kuulijansa ja julkaisi puskista uuden Iso takki -kappaleensa. Julkaisun yhteydessä ei sen laajempia infoja jaeltu, vaan video sai puhua puolestaan.

Ysäriräpinkin vaikutteet ovat kuuluneet aina Gettomasan katalogissa, mutta vähitellen musiikki on muuttunut modernimmaksi. Esimerkiksi edellinen Hyvä me -single oli tismalleen tämän päivän drill-soundia. Gettomasa on todistanut hallitsevansa tyylin kuin tyylin ja tietysti tiukkojen riimien sävyttämänä.

Iso takki yllättääkin musiikillisesti, sillä se on ehtaa reppuräppiä, sitä suomiräpille niin ominaista vanhaa flanellipaitasoundia. Biitti nytkähtelee, koskettimet luovat koukkuja ja tausta on lopulta miltei leikkisä.

Leikkisä kappale onkin, sillä se on pääosin huoleton. Gettomasa toki aikaansa seuraten antaa luunappia jengiväkivallan ihannoinnille ja somekulttuurille, mutta eniten hän tuntuu katsovan taakseen. Kyseessä on iloinen vanhojen muistelu ja niiden muistojen peilaaminen tähän päivään. Räppäri kikkailee riimeillään ja kuljettaa tarinaa teknisesti tutun taitavasti.

Palaset loksahtavat kohdalleen, kun hän räppää biisin lähtevän ”mun flanellipaitajäbille ja suomiräpille”. Tämä on oodi suomiräpille, ei pelkästään Gettomasan omalle historialle sen parissa. Ja muistaahan jyväskyläläinen antaa shoutoutin myös Vähäiset Äänet -yhtyeelle.

Herkästi voisi spekuloida, onko tämä joltakin tulevalta kokonaisuudelta, mutta ehkäpä ei. Ehkä tämä on vain räppiä räppäämisen ilosta ja henkinen pölyjen pyyhkäisy walkmanin päältä. Seuraavaksi Gettomasa tekee todennäköisesti jotain ihan muuta, mutta takki on edelleen iso. Katso Jiyar Seyyedin ja Janne Pajusen laatima video alta.

YouTube video

Lisää luettavaa