Talk Talk -yhtyeen Mark Hollis on kuollut

Mark Hollis on kuollut.

26.02.2019

Brittiläisen Talk Talkin laulaja Mark Hollis on kuollut.

Hollis oli kuollessaan 64-vuotias.

Talk Talk oli aktiivinen vuosina 1981-1991. Hollis teki vielä sooloalbumin vuonna 1998. Tämän jälkeen hän ei julkaissut enää uutta musiikkia ja vetäytyi kokonaan julkisuudesta.

Talk Talk julkaisi yhteensä viisi albumia. Vuonna 1984 julkaistu kakkosalbumi It’s My Life ja sen nimikappale nosti yhtyeen MTV:n soittolistoille.

Bändin musiikillinen kehitys jatkui levyillä The Colour of Spring, Spirit of Eden sekä Laughing Stock, jotka kaikki veivät Talk Talkin soundia entistä kokeellisempaan suuntaan.

Lisää luettavaa