Talking Headsia ja David Lynchia television täydeltä

Teeman elokuvafestivaali alkaa tänään.

Yle Teeman elokuvafestivaali alkaa tänään 20. maaliskuuta ja jatkuu aina sunnuntain pikkutunneille asti. Valokeilassa on David Lynchin tekemiset, mutta mukaan mahtuu esimerkiksi Talking Headsia.

Lynchin elokuvista Teemalla nähdään Eraserhead, Twin Peaks: Tuli kulje kanssani, Lost Highway ja Dyyni sekä uusi dokumenttielokuva David Lynch: The Art of Life. Myös ennen ja jälkeen elokuvia nähtävät väliaikanumerot keskittyvät Lynchiin.

Ohjaaja Jonathan Demmen (1944–2017) muistoksi esitetään mainio Talking Heads -konserttielokuva Stop Making Sense.

Birdman (2014) ei ole varsinainen musiikkielokuva, mutta perkussionisti Antonio Sánchezin villisti soiva jazz on tärkeä osa kerrontaa. Se myös herätti elokuvan julkaisuvuonna keskustelua, sillä neljä Oscaria muista ansioista saaneen Birdmanin soundtrackia ei kelpuutettu Oscar-ehdokkaaksi vastalauseista huolimatta.

Tutustu Teeman elokuvafestivaalin koko ohjelmistoon ja esitysaikoihin sen kotisivuilla.