Tällä räppituottajalla taitaa tosiaan olla yhdeksän henkeä – huijasi kuolemaa ammuskelussa jo toistamiseen

29.02.2016

Flow’ssa esiintynyt ja pari kertaa klubikeikalla Suomessa käynyt MPC-maestro AraabMuzik on sairaalassa toipumassa muutama ilta sitten sattuneesta ampumavälikohtauksesta.

Ammuskelu tapahtui harlemilaisella parkkipaikalla. AraabMuzik oli lähdössä parkkipaikalta autolla ystävänsä kanssa, kun kaksi miestä lähestyi autoa viestien, että tuottaja oli tiputtanut jotain. Kun AraabMuzik avasi ikkunan, miehet ampuivat kolme kertaa, osuen AraabMuzikia leukaan ja käteen, ja kyydissä ollutta James Malloyta jalkaan.

AraabMuzikin edustajien mukaan mies sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Selitys on sama kuin vuonna 2013, jolloin miestä ammuttiin aseellisen ryöstön yrityksen yhteydessä Rhode Islandilla.

Toivomme tuottajalle pikaista paranemista ja vähemmän väärissä paikoissa vääriin aikaan olemista.

Lisää luettavaa