Tämä vaatii jo mielenlujuutta – levy-yhtiötön jenkkiräppäri kieltäytyi 10 miljoonan dollarin sopimuksesta

19.02.2017

Chance the Rapper on tunnettu siitä, että hän vannoo vapauden nimeen. Tässä yhteydessä räppäri tarkoittaa sitä, että hänen tuotoksensa ovat ilmaiseksi kuunneltavissa, joko ladattavina mixtapeina tai sitten striimauksina. Räppäri ei myöskään halua tehdä sopimuksia. Aikoinaan räppäri on todennut, että ei halua olla kenenkään saavutus siitä, että kuka on kovin levy-yhtiön pomo.

Näin ollen Chance the Rapper on kieltäytynyt monista herkullisista tarjouksista, joille voisi kuvitella olevan vaikea sanoa ei.

Page Six -sivun mukaan räppäri olisi kieltäytynyt jopa kymmenen miljoonan dollarin sopimustarjouksesta. Tarjous on todella hurja. Esimerkiksi A$AP Rocky allekirjoitti aikoinaan kolmen miljoonan dollarin sopimuksen levy-yhtiönsä kanssa. Rocky on yksi tämän hetken seuratuimmista räppäreistä.

Jää nähtäväksi, että aikooko Chance kenties perustaa oman firmansa. Toisaalta, mikään ei ole tähänkään asti estänyt laittamasta kappaleita suoratoistopalveluihin ilman varsinaista levy-yhtiötä.

Yhtenä ulkopuolisena avaintekijänä räppärin uralla voi pitää hänen manageriaan. Pat the Manager on Forbesin 30 Under 30 -listauksessakin noteerattu tekijä, joka ilmeisesti taitaa juuri oikeinlaisten juonien punomisen. Pat the Manager on ollut osatekijänä, kun räppäri ei ole tarttunut levy-yhtiöiden tarjouksiin, mutta ovat kuitenkin päätyneet tekemään yhteistyötä Apple Musicin kanssa.

Meriittejä räppäriltä ei puutu. Chance the Rapper nappasi viime sunnuntaina pidetyssä Grammy-gaalassa peräti kolme palkintoa. Niistä yksi oli palkinto vuoden tulokkaalle. Yhdessä kiitospuheista hän mainitsi Soundcloud-palvelun, jota hän on hyödyntänyt uransa aikana useaan otteeseen.

Räppäri on julkaissut tähän mennessä kolme virallista soolomixtapea ja yhden mixtapen Lil B:n kanssa ja yhden mixtapen Jeremihin kanssa. Tämän lisäksi räppärillä oli vahva panos ystävänsä Nico Segalin (aiemmin Donnie the Trumpet) Surf-albumilla. Räppäriltä on myös tukku hieman ”epämääräisempiä” julkaisuja, esimerkiksi Good enough ja Back to school pack -mixtapet, joita ei kuitenkaan pidetä varsinaisina virallisina julkaisuina.

Tällä hetkellä Chance the Rapper on valmistautumassa pitkälle kiertueelle. Kiertue ulottuu aina Ruotsiin asti. Jää nähtäväksi, että saapuuko mies Suomeen.

Sitä odotellessa kannattaa tutustua alta muutamaan näytteeseen räppärin tuotannosta. Mainittakoon, että No Problem -kappaleella otetaan kantaa jutussa mainittuihin asioihin.

YouTube video


YouTube video

Lisää luettavaa