Tämä yhtye oli ennen Suomen paras punkbändi, nyt ihan vain paras bändi – onko viimein läpimurron aika?

Sur-rurin uusin albumi ilmestyi!

22.03.2022

Sur-rur julkaisi viime perjantain uusimman albuminsa Entisyydestämmekinköhän.

Albumi on vuonna 1996 perustetun kulttibändin kahdeksas studiolevy. Levyn julkaisevat yhteistyönä helsinkiläinen If Society, tamperelainen Joteskii Groteskii ja rovaniemeläinen Roku Records.

Levy äänitettiin 100-vuotiaassa puutalossa lumikinosten keskellä Hailuodossa maaliskuussa 2021 ja myöhemmin samana keväänä yhtyeen basistin Ville Laurilan äidin kotitalon takkahuoneessa Lapualla.

Bändi piti homma mielenkiintoisena itselleen muun muassa vaihtamalla keskenään soittimia (En jaksa soitella) ja improvisoidun surf-jazz-boogie –instrumentaalin (Entinen hidas on taas hidas) kohdalla sekä levyn loppupuolella 14-minuuttisessa kappaleessa Suunnitelma tietokonepeliksi.

Perjantaina albumilta ilmestyi myös video kappaleeseen Negatiiviset uut.  Videon kappaleeseen on ohjannut oululainen Jani Kaarlela. Albumin voit kuunnella sitten videolinkin alta.

Lisää luettavaa