Tämä yhtye on syystäkin eräs tämän hetken hypetetyimpiä suomalaisbändejä – lähtee USA:n kiertueelle, uusi levy lokakuussa

Modemilla hommat ns. isolla. Hyvä!

19.06.2025

Viime vuonna kehutun Megalomania-debyyttialbuminsa julkaissut loistava synapop-duo Modem julkaisee uuden albumin syksyllä. Levyn myötä yhtye keikkailee sekä Suomessa että ulkomailla. Albumin ensimmäinen single julkaistaan perjantaina 20. päivä kesäkuuta.

Lue myös: Lahdessa vietettävä Kaupungin äänet -festivaali kymmenen vuotta – esiintyjät nyt julki

Lue myös: Joensuulainen kaupunkifestivaali Popkatu julkaisi ohjelmansa – loistava kattaus ilmaiskeikkoja

Alun perin kokeellisena rumpukoneiden ja syntetisaattoreiden tutkimisena alkanut projekti muuttui hiljalleen bändiksi, jossa voi kuulla vaikutteita niin 1980-luvun suurista pophiteistä, varhaisesta underground-synapopista, uudesta aallosta sekä 1970- ja 1980-lukujen elokuvamusiikista. Sittemmin Modem on keikkaillut Suomen lisäksi mm. Ranskassa, Ruotsissa, Islannissa ja Saksassa, sekä kiertänyt miltei kaikki suuret kotimaiset festivaalit.

Lue myös: Helsingin trendikkäimmällä terassilla upea kesäkeikkojen sarja – luvassa peräti 16 huippukonserttia

Yhtyeen toinen albumi Interface julkaistaan lokakuussa. Aiempien Modem-levytysten tapaan albumi julkaistaan yhtyeen omalla Modem Age Records -levymerkillä, ja se on jo lisensoitu Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan. Syksyllä Modem suuntaa kolmen viikon kiertueelle Yhdysvaltoihin sekä Kanadaan, minkä jälkeen yhtye palaa Suomeen juhlimaan uuden albumin julkaisua.

Katso tulevat keikat videoiden alta.

YouTube video
YouTube video

USA
11.9. TV Eye, New York, NY
12.9. Ortlieb’s Philadelphia, PA
13.9. Pie Shop, Washington, DC
14.9. Cobra Cabana, Richmond, VA
16.9. King’s, Raleigh, NC
17.9. Northside Tavern, Cincinnati, OH
18.9. Beat Kitchen, Chicago, IL
19.9. Club Garibaldi, Milwaukee, WI
20.9. The Space, Champaign, IL
21.9. Black Circle, Indianapolis, IL
23.9. Ace of Cups, Columbus, OH
24.9. Bottlerocket, Pittsburgh, PA
25.9. The Foundry, Cleveland, OH
26.9. Lager House, Detroit, MI

KANADA
27.9. The Baby G, Toronto
28.9. L’escogriffe, Montreal

SUOMI
10.10. Vastavirta, Tampere
17.10. Torvi, Lahti
24.10. Dynamo, Turku
25.10. On The Rocks, Helsinki
23.1. Maxim, Kuopio
24.1. Kerubi, Joensuu
30.1. Lutakko, Jyväskylä
6.2. 45 Special, Oulu
7.2. Olympia, Tampere
13.2. Suistoklubi, Hämeenlinna
14.2. Espoon Kulttuurikeskus, Espoo
28.2. Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
21.3. TBA
15.5. TBA
22.5. TBA