Tänään tv:ssä: dokumentti Sielun Veljien keikkailusta 1980-luvulla on todellinen kulttuuriteko

HIeno dokumentti tänään Yle Teemalla.

24.09.2019

Tänään Yle Teema -kanavalla nähdään (jälleen, voisi joku sanoa!) melkoinen kulttuuriteko.

Kanavalla esitetään kello 21.55 alkaen Tahvo Hirvosen dokumentti Veljet. Dokkari kertoo Sielun Veljet -yhtyeen keikkailusta 1980-luvulla. Dokumenttia kuvattiin usean vuoden ajan. Se ilmestyi vuonna 1991.

”Oli poikia raitilla viis. Kertomus Sielun veljien maallisesta vaelluksesta 1980-luvun loppupuolelta 1990-luvun alkupuolelle”, kertoo dokkarin koruton esittelyteksti Yle Teeman sivuilla.

Dokumentti on esitetty Ylen kanavilla aiemmin vuonna 2016. Tuolloin Ylen sivuilla Harto Hänninen kirjoitti siitä seuraavaa:

”Veljet-elokuvassa käydään läpi bändin varhaisvaiheet, eli miten koko kansan suosikin Hassisen koneen raunioille perustettu rämärokkibändi karkotti yleisön keikkapaikoilta ja esiintyi tyhjille saleille. Ja kuinka salit alkoivat täyttyä kun bändi ei antanut periksi, vaan veti täysillä ja spontaanisti koikkelehtien, niin että yhdistettynä Hannu ”Vinski” Viholaisen valomaailmaan bändi sai maineen teatraalisena shamaaniorkesterina. Live-esiintymisiin panostava bändi ei aluksi meinannut edes levyttää ollenkaan, koska valot eivät pääse levyllä esiin.”

Dokkarin voi katsoa Ylen Teeman verkkosivuilta viikon ajan sen televisioesityksen jälkeen.

Dokkarin löydät täältä.

Lisää luettavaa