Tapani Kansalainen on Houdini, mukana Sairas T

Muista myös Tapsa Koon keikka tänään.

Kerroimme tiistaina täällä, miten Tapani Kansalainen julkaisee uuden videon tänään perjantaina.

Video lävähti internetin maailmaan puolen yön aikoihin. Biisillä vierailee Sairas-T, ja se on yllättävänkin tummasävyistä ja -savuista tavaraa ainakin biittiensä osalta.

Muistathan toki, että tänään on myös harvinainen Tapani Kansalaisen keikka livebändin kanssa. Kulttuurikeskus Poleeni kertoo nimittäin Youtube-kanavallaan näin:

Vesa Tamminen, taiteilijanimeltään Tapani Kansalainen on syvät savolaisjuuret omaava rap-artisti ja tuottaja. Huhtikuussa Tapsa K nousee Poleeni LIVEn lavalle 5 henkisen livebändinsä kanssa. Illan aloittaa DJ TAUSKI.”

Videon näet alta, sen alla on Youtube-linkki illan esitykseen.