Synkkien klassikkojen ilta – tarjolla tasokkaat uudet keikkataltioinnit The Curelta ja Depeche Modelta

23.10.2013

Kumpi veteraanibändeistä on tätä nykyä kovemmassa keikkaiskussa? Osviittaa siitä antavat täyspitkät livevideot molemmilta.

Teksti: Jari Setälä, kuva: The Cure

Yhdysvalloissa Teksasissa järjestettiin toissa viikolla Austin City Limits -festivaali, jonka vaikuttavan esiintyjäkaartin joukossa olivat muun muassa The Cure ja Depeche Mode.

Iloksemme festarin kuvausryhmät taltioivat kummankin yhtyeen keikat kokonaisuudessaan, ja nyt nuo videot ovat löytäneet tiensä nettiin.

Etenkin The Curen keikassa riittää kyllä mukavaa katseltavaa, sillä pitkistä keikoistaan tunnettu bändi esitti peräti 27 biisiä, joukossa muun muassa todella harvoin soitettu Head on the Door -aikakauden b-puoli Stop Dead.

Mielenkiintoista lisäarvoa keikkaan toi sekin, että The Curen toisena keikkakitaristina toimii nykyisin David Bowien pitkäaikaisena kitaristina tunnetuksi tullut Reeves Gabrels. Gabrels liittyi bändin riveihin viime vuonna.

Tarkista molemmat keikkavideot alempaa. Keikkojen settilistat löytyvät videoiden alapuolelta.

YouTube video

1. Open
2. A Night Like This
3. The End of the World
4. Lovesong
5. Just Like Heaven
6. From the Edge of the Deep Green Sea
7. Fascination Street
8. Pictures of You
9. Lullaby
10. High
11. The Lovecats
12. Close To Me
13. Hot Hot Hot
14. The Caterpillar
15. The Walk
16. Stop Dead
17. Push
18. Inbetween Days
19. Friday I’m In Love
20. Doing the Unstuck
21. Want
22. The Hungry Ghost
23. Wrong Number
24. One Hundred Years
25. Give Me It
26. End
27. Boys Don’t Cry

YouTube video

1. Welcome to My World
2. Angel
3. Walking in My Shoes
4. Precious
5. Behind the Wheel
6. World in My Eyes
7. But Not Tonight
8. A Pain That I’m Used To
9. A Question of Time
10. Enjoy the Silence
11. Personal Jesus

12. Shake the Disease
13. Just Can’t Get Enough
14. I Feel You
15. Never Let Me Down Again