Tässäkö seuraava ulkomailla läpi lyövä kotimainen artisti? – Uutuuskappaleella otetaan sarvet esiin

$now on täällä, mutta onko raikkaasta talvisäästä tietoakaan?

23.11.2017

Suomalainen $now on tehnyt pikkuhiljaa tuloaan yhä isommaksi ja isommaksi artistiksi. Alternativiista rockia, räppiä ja r’n’b:tä yhdistelevä $now on kuitenkin hyvin mystinen tapaus. $now ei itsestään paljoa ääntä pidä ja esimerkiksi Instagram-sivut ovat hyvin taiteelliset, joten sieltä on turha yrittää löytää vaikkapa artistin iloista profiilikuvaa. Tämän lisäksi $now ei tällä hetkellä löydy Facebookista ja Spotifystakin löytyy vain yksi kappale. Sen voit kuunnella alempaa.

Se on kuitenkin tiedossa, että $now levyttää tällä hetkellä Los Angelilaiselle Subtone-levy-yhtiölle ja hän on tehnyt musiikkia muun muassa ruotsalaisen Otto Knowsin kanssa. Aiemmin $now vaikutti nimellä Snø.

$now on myös yksi Live Nation Agencyn artisteista, joten eiköhän kohta ala keikkaa pukkaamaan. $now nimittäin on soundiltaan hyvinkin kokeilevaa ja ei olisi varsinainen ihme, jos artisti löisi ulkomaillakin läpi. $now tuo mieleen hivenen Yung Leanin, mutta ollen vielä asteen rankempaa materiaalia.

Tsekkaa mistä on kyse alta, eiköhän tästä kuulla vielä paljon lisää, joten nimi kannattaa kirjata ylös. Heti ensimmäisenä esimerkkinä uutuuskappale Horns, joka esitteleekin oikein hyvän kuvan siitä, mitä $now on tähän mennessä julkaissut.

$Now esiintyy Slush Musicin jatkobileissä.

https://soundcloud.com/snowmusic-official/horns

https://soundcloud.com/snowmusic-official/rockht

Lisää luettavaa