Taustayhtiön konkurssista huolimatta järjestetty festivaali tulee jälleen

Visio-festivaalin tavoitteena on muuttaa Suvilahden urbaani miljöö nuorten kaupunkilaisten tanssilattiaksi, taidegalleriaksi ja yhteiselon tyyssijaksi.

06.06.2018

Visio-festivaalin mainokset alkoivat pyöriä Facebookissa toukokuun puolivälin jälkeen. Hetkinen – eikös tapahtuma haettu konkurssiin viime vuonna. Onneksi internetin arkistot auttavat muistin virkistyksessä.

Hieman ennen tapahtumaa alkoi kiertää huhuja festivaalin taloudellisista ongelmista ja pääsylippujen haltijat olivat muutaman päivän ajan epätietoisia järjestettäisiinkö tapahtumaa lainkaan.

Viikkoa ennen festivaalia Helsingin Sanomat kertoi, että Visio-festivaalin taustayhtiö on haettu konkurssin. Järjestäjätaho lupasi kuitenkin, että tapahtuma tapahtuu ja ainoa konkreettinen muutos olisi anniskeluoikeuksien puute.

”Jälkikäteen ajateltuna omien juomien tuominen alueelle oli hyvä ratkaisu: se antoi vuoden 2017 tapahtumalle kiireettömän ja vapaan tunnelman”, Visio-festivaalia nyt järjestävä Visio ry kirjoittaa kollektiivisesti Rumballe.

”Viime vuonna yhtään artistia ei peruutettu taloudellisista syistä ja itse festivaali pääsi lähelle nollatulosta. Kävijämäärä vastasi odotettua ja lähestyi alueen kapasiteettirajoituksia. Asiakkaan näkökulmasta uskoisimme tapahtuman olleen menestys ja saamamme palaute oli erinomaista.”

No entä se konkurssi?

”Visio Productions oy asetettiin konkurssiin 10 päivää ennen festivaalia. Se johtui veloista, jotka olivat jääneet vuoden 2016 festivaalista. Tämä oli valitettavaa, koska se ei tarjonnut yhtiölle mahdollisuutta maksaa velkojaan vuoden 2017 festivaalin tuloista.”

”Festivaali saatiin kuitenkin järjestettyä, kun järjestäjätiimi ja heidän läheiset ystävänsä, sekä ystävän yhtiö, tulivat apuun. Suurin osa tehdyistä sopimuksista saatiin siirrettyä ja tapahtuma järjestettyä.”

Nyt Visio-festivaalin taustalla on vuonna 2016 kulttuuriseksi toimijaksi perustettu Visio ry. Alun perin sen ideana oli tuottaa lehteä, dokumentteja ja edistää taidetta. Viime vuoden lopulla Visio ry päätti ottaa vastuulleen festivaalin järjestämisen.

”Koska Visio ry on pieni kulttuurinen toimija, resursseja suuren festivaalin järjestämiseen etsittiin myös muulta, kuten sopimalla kaupallisia yhteistöitä muiden tahojen kanssa. Visio ry toimii vapaaehtoispohjalta, joten se on monessa mielessä epäkaupallinen toimija. Yhteistöiden ansiosta pääomaa kertyi sen verran, että festivaali voidaan järjestää tänä kesänä.”

Visio järjestetään 20.–21. heinäkuuta Helsingin Suvilahdessa. Yleisöllä on toistamiseen mahdollisuus ottaa omia juomia mukaan.

”Ollaan iloisia, että saatiin mahdollisuus järjestää festivaali vielä uudestaan. Tavoitteena on pitää ne asiat, jotka toimivat hyvin viime vuonna ja kehittää niitä eteenpäin. Rento ja kiireetön tunnelma, sekä laadukas ohjelma, jossa näytillä on kombinaatio kotimaisia huippuja ja kansainvälisiä elektronisen musiikin nousevia nimiä.”

Visio-festivaalin esiintyjien kuratoinnista vastaa kuusi suomalaista elektronisen musiikin tekijää. Jokainen heistä vastaa yhden illan ajan oman lavansa ohjelmasta.

”Samuli Kemppi ja Serot vastaavat Whim-päälavan laajasta valikoimasta elektronisen musiikin synkempiä saundeja. Trevor Deep Jr. ja Jenny Om pitävät huolta Coolhead-lavasta, joka on omistettu houselle. A.M.O.D-lavan kuraattoreina toimivat Antto Melasniemi ja Adrian Mustelin, jotka keskittyvät kokeelliseen konemusiikkiin.”

Jo julkistettuja esiintyjiä ovat Cassegrain, Daniela La Luz, VID, Magna Pia, Emmanuel, Rhyw, Caballo, Roberto Rodriguez, Elina Castren, Marju sekä tietysti kuraattorit itse. Lisää ulkomaisia ja kotimaisia esiintyjiä julkistetaan 20. kesäkuuta.

Visio ry ilmoittaa tavoitteekseen muuttaa Suvilahden urbaanin miljöön nuorten kaupunkilaisten tanssilattiaksi, taidegalleriaksi ja yhteiselon tyyssijaksi.

”Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi laatua arvostavan ja yhteisöllisestä kaupunkikulttuurista pitävän yleisön.”

Visio järjestetään 20.–21. heinäkuuta Helsingin Suvilahdessa. Lisätietoja löytyy Facebookista.

Lisää luettavaa