Tehosekoitin tekee paluun

Ensimmäinen keikka on Emma-gaalassa.

03.10.2019

Tehosekoitin tekee paluun keikkalavoille ensi kesänä. Muun muassa hiteistään C’mon baby yeah, Kaikki nuoret tyypit, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Maailma on sun, Valonkantajaja ja Hetken tie on kevyt tunnettu yhtye lopetti toimintansa vuonna 2004. Kesällä 2009 Tehosekoitin teki muutaman keikan jäähyväiskiertueen.

Tulevana kesänä Tehosekoitin on lupautunut esiintymään kymmenellä isolla kotimaisella festivaalilla. Tarkemmat päivät ja paikat tiedotetaan myöhemmin festivaalien omien aikataulujen mukaan. Ennen festivaalikesän aloitusta yhtye antaa hieman esimakua tulevasta esiintymällä 8.2.2020 Hartwall-areenalla järjestettävässä Emma-gaalassa.

”Meitä on jatkuvasti kosiskeltu keikoille siitä lähtien kun aikoinaan lopetimme. Nyt aikaa on kulunut tarpeeksi ja keikoille palaaminen alkoi tuntua ihan hauskalta ajatukselta. Pääsemme paahtamaan adolesenttiä rokkia niin kuin olisimme taas 18-kesäisiä. Eikä sitä kai loputtomiin olisi voinut venatakaan: nyt vielä jalka nousee saksipotkuun eikä eturauhanen kovin pahasti vaivaa. Puhumattakaan yleisöstä”, Matti Mikkola kommentoi.

”Onhan tää jo nyt vähän niin kuin vanhat koulukaverit olis kokoontuneet. Vanhoja metkuja muistellaan ja uusia punotaan. Eli klassinen rockshow sieltä on tulossa – todennäköisesti aika erilaista settiä kuin festareita kiertävät nykyartistit tarjoavat”, Otto Grundström sanoo.

Tehosekoitin keikkailee aktiivivuosien kokoonpanossaan: Otto Grundström (laulu), Matti Mikkola (kitara), Hannu ’Hanski’ Kilkki (basso), Tero Sundell (rummut) ja Juha Kuoppala (koskettimet).

Lisää luettavaa