Tekikö William uuden Penelopen? Uusi single koukuttaa ja on jopa hieman outo

Uutta Williamia.

18.04.2021

Joskus muinoin 2000-luvun loppupuolella muun muassa Ruudolfia, eli yhtä Suomen kaikkien aikojen parhaimmista räppäreistä, ivattiin finglishin käytöstä omissa biiseissään. Finglish eli englannin ja suomen kielen sekoittaminen oli kuin punainen vaate räppipuritaaneille.

Tämän jälkeen niin puhekieli kuin ”rap-sanasto” on entisestään monipuolistunut, lainasanoja tulee vielä laajemmalta kielialueelta ja uusia trendisanoja ilmenee tasaiseen tahtiin. Stadin slangi ei ole enää pelkkää ”suomennettua ruotsia”, vaan siinä on paljon muutakin.

William on hyödyntänyt omassa musiikissaan äänenpainotuksia, tavutussääntöjen venyttämistä ja lainasanoja Suomessa todennäköisesti erottuvammin. Siis etenkin siinä suhteessa, että tästä priimaesimerkkinä toimiva Penelope on kotimaisia Spotify-ennätyksiä tuhonnut megahitti.

Artistin uusin single on nimeltään Flyys. Kappaleen nimi juontaa juurensa keskiaikaiseen arabilaiseen fals-valuuttaan, joka oli monikossa fulus. Nykyisessä puhekielessä se on muodossa fils. Malaijin kielellä rahaa kutsutaan edelleen sanalla fulus. Tähän ”flyysiin” ja sen esittelemiseen William rakentaa koko uuden biisinsä.

Käytännössä Flyysistä voi puhua ensimmäisenä Penelopen jälkeisenä tuotoksena, kun Penelopea seurasi kappaleen sisältänyt Shakespeare-albumi. Flyys on siitä kokonaisuudesta irrallinen ja tulee löytymään myöhemmin ilmestyvältä Boy Wonder -albumilta.

Penelope oli simppeleistä aineksista kasattu koukuttava, trappia ja r&b:tä sekoittava kappale, joka oli ensimmäinen tyylilajissaan isolla skaalalla breikannut kotimainen kappale. Flyysissä on paljon samaa, mutta myös paljon jotain aivan muuta.

Biisiä on ollut tekemässä nouseva tuottaja Raphael Ænselm ja pitkän linjan tekijä Rzy. Biisissä kuuluu T-Painin 00-luvun tuotannon mieleen tuovat pianojamittelut, mutta hallitaan myös moderni r&b. Kappale on jopa tietynlainen outolintu pitkän välisoittonsa kanssa ja juuri siksi jälleen kerran niin koukuttava.

Videolla esitellään täysin häpeilemättömästi sitä, että Williamin pinkka on kunnossa. Radiosoitto, suoratoistosuosio ja kesän keikat ovat tuoneet räppärille timanteilla koristellun Rolexin, oman asunnon, sekä tietysti ison nipun 50 euron seteleitä. Vastaavaa rahojen levittelyä ei nähty edes Cheekin videoilla, vaikka hänkin teki selväksi, että pinkka on kunnossa. Toki JVG pisti oman pinkkansa satamaan Voitolla yöhön -videolla, mutta kyseessä oli tuolloin musiikkivideoon varattu budjetti. Todennäköisesti William saa puritaanit provosoitumaan.

Sanoituksissa raha haisee, mutta tarkkaavaisimmat kuulevat myös vastauksia. Kesällä Williamin biisiä kuvailtiin tietyissä yhteyksissä ”puhalteluksi” ja tähän kommenttiin William vastaa koko kertosäkeen voimalla. Myös sosiaalisessa mediassa esitetyt kritiikit biiseissä kuuluvista ”pään saamisista” mainitaan tällä kappaleella.

Osittain Penelopen suosio selittyi myös silkalla uutuuden viehätyksellä omassa ainutlaatuisuudessaan. Nyt artisti on jo yleisölle tuttu, joten vastaavia ennätyksiä ei välttämättä rikota, ainakaan samasta syystä. Silti Flyysistä voi odottaa räppärille menestystä. Sen verran kolmeen minuuttiin on saatu jälleen pumpattua nerokkaita koukkuja, jotka menee varmasti osalla täysin yli hilseen ja osalla suoraan maaliin kuin Cristiano Ronaldon pilkut. Sanoituksia saa tiirailla sanakirja kädessä, samalla kun biisiä luukuttaa repeatilla.

Video on Niklas Ahorinnan ja Niclas Romsin ohjaama ja sen näet alta.

Lisää luettavaa