Teosto vähentää byrokratiaa – katusoittajien elämä helpottuu huomattavasti

Anna sen soida.

09.03.2019

Teosto kertoo verkkosivuillaan kuntien musiikinkäyttösopimuksiin liittyvistä muutoksista. Jatkossa kadulla soittavien yksityishenkilöiden ei tarvitse huolehtia musiikinesitysluvista eikä lupamaksuista.

Katusoittajien musiikinesitysluvat sisältyvät 1.1.2019. lähtien Teoston ja Suomen Kuntaliiton väliseen musiikin käyttöä koskevaan sopimukseen.

Jatkossa kadulla musisoivien ei tarvitse hakea musiikinesityslupaa yhdessäkään kunnassa. Muista lupa-asioista tietysti suositellaan olemaan yhteydessä kuntaan.

Teoston liiketoimintapäällikkö Kalle Fast kertoo asiasta seuraavasti:

”Kuntien sopimukset sisältävät nyt sekä katusoittoon tarvittavan musiikinesitysluvan että musiikin käytöstä maksettavan korvauksen. Kunnille ei kuitenkaan aiheudu muutoksesta mitään lisäkustannuksia, sillä katusoitto on nimenomaan sisällytetty kuntien voimassa oleviin sopimuksiin.”

Teoston sivuilla muistutetaan, että musiikin julkiseen esittämiseen, kuten katusoittoon, tarvitaan aina musiikintekijöiden ja -kustantajien lupa. Vaadittavat luvat saa Teostosta, joka myös laskuttaa korvaukset musiikin esittämisestä ja maksaa ne edelleen musiikin tekijöille ja kustantajille.

”Olen tyytyväinen, että katusoiton lupa-asiat saatiin nyt musiikin esittämisen osalta kuntoon kaikkia hyödyttävällä ja järkevällä tavalla”, Fast toteaa aiheesta Teoston sivuilla.

Lisää luettavaa