The Beat -yhtyeen Ranking Roger on kuollut

Ikonisen ska punk -yhtyeen solisti on poissa.

27.03.2019

Brittiyhtye The Beatin (Yhdysvalloissa The English Beat) solisti ja keulakuva Ranking Roger on menehtynyt. Roger oli kuolleessaan 56-vuotias. Asiasta uutisoi muun muassa Pitchfork.

The Beatin Facebook-sivulla julkaistussa päivityksessä yhtye vahvistaa laulajan nukkuneen pois rauhassa perheensä ympäröimänä. Alkuvuonna antamassaan haastattelussa Roger kertoi kärsivänsä monista vakavista terveysongelmista, kuten aivokasvaimesta sekä keuhkosyövästä. Tarkkaa kuolinsyytä laulajan poismenolle ei kuitenkaan ole vielä annettu.

Lisää luettavaa