Brown siis toteutti käytännössä sen, mistä Sielun Veljet uskalsi vain uhota. On se hurja!
Kuva: Geffen
”Mä pyyhin perseeni siniristilipulla”, härnäsi Ismo Alanko vuonna 1985 Siekkareiden On mulla unelma -kappaleella. Puheen tasolle taisi jäädä (vaikka yhtye toisaalta esitti biisin televisiossa itsenäisyyspäivänä, täysi arvostus siitä), mutta minkä pohjoisen kansa jätti sanojen tasolle, The Stone Rosesin Ian Brown vei Tanskassa asteen pidemmälle.
Brown näki 16.6. soitetulla keikalla NorthSide-festivaalissa erään katsojan heiluttavan valkopunaista Englannin lippua ja viittilöi tätä heittämään sen lavalle. ”Tuo on vittu Paavin lippu, not cool!” Brown tokaisi, pyyhki lipulla nk. hanuriaan useaan otteeseen ja hyppi sen päällä. Asiasta kertoivat tanskalainen Gaffa-verkkosivu ja NME.
Ele ei olisi mitenkään outo tai harvinainen, jos yhtye olisi Irlannista tai Skotlannista, mutta Manchesterin pojalta tuo on ehkä vähän harvinaisempi veto. No, rock’n’roll ja silleen.
Stone Roses jatkaa reunion-kiertuettaan muutenkin taattuun britti-pahisjätkien tyyliin. Viime viikolla yhtyeen Amsterdamin-keikalla oli pientä hässäkkää, kun rumpali Reni hipyi lavalta ennenaikaisesti eikä suostunut soittamaan encoreita. Tämä yllytti Brownin lavalle päivittelemään yleisölle perkussionistin käyttäytymistä.
Hyvä meininki! Gallagherin veljekset seuraavat varmasti silmä kovana, miten voisivat pistää paremmaksi. Saa nähdä, mitä loppukesä tuo vielä tullessaan.