The Xx:n hiljaiselo päättyy – onko tämä uutta musiikkia yhtyeeltä?

07.11.2016

The Xx on viettänyt useamman vuoden hiljaiseloa Jamie Xx:n sooloillessa menestyksekkäästi. Nyt lontoolaisbändin leiristä on alkanut kuulua voimistuvia signaaleja aktivoitumisesta.

Ensin The Xx julkisti kourallisen keikkoja ja sitten kertoi olevansa studiossa. Studioterveiset tulivat soittolistan muodossa, ja eilen jennyhvalien ja aliciakeysien joukkoon on lisätty nimetön ja tunnisteeton 55 sekunnin kappale, jonka julkaisijana näkyy olevan The Xx:n levy-yhtiö Young Turks.

Uskaltaisimme olettaa tämän olevan näyte tulevalta levyltä. Jäämme odottamaan milloin Coexistin (2012) seuraaja ilmestyy!

Lisää luettavaa