Superbändiltä tuli video. Thom ei tanssi sillä.
Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Aleksi Kinnunen
”Superbändi” Atoms For Peacen levy Amok ilmestyi helmikuussa. Bändissä soittavat Red Hot Chili Peppersin Flea, Radioheadin Thom Yorke, suunnilleen jokaista hyvää ja huonoa yhtyettä tai artistia tuottanut Nigel Godrich, tuottajarumpali Joey Waronker sekä Mauro Refosco -niminen perkussionisti. Jostakin syystä yhtyeen niskaan lyötiin superbändin leima jo ennen ensimmäistäkään julkaisua, vaikka etenkin kaksi viimeistä nimeä ovat tuttuja lähinnä tuntemattomuudestaan.
No, levy tuli siis alkuvuodesta eikä se totuuden nimissä ollut kovinkaan hyvä. Sillä oli kuitenkin hetkensä, ja yksi näistä hetkistä oli Before Your Very Eyes, josta on nyt ilmestynyt video. Tällä kertaa emme valitettavasti näe Thom Yorkea tanssimassa, mutta hyvä niin: ehkäpä nyt on helpompi keskittyä videon sijaan itse kappaleeseen.

