Thrash metallia parhaimmillaan ja pahimmillaan: Ice T:n Body Count palaa!

28.11.2013

Ice T palaa. Vetävätkö jenkkipoliitikot jälleen herneet nenuunsa?

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Wikimedia Commons

Tiedetään, huutomerkkejä ei saisi käyttää otsikoissa. Joskus on kuitenkin pakko. Ainakin silloin, kun Ice T tekee paluun Body Countin kanssa.

Ice T ilmoitti Twitterin välityksellä äänittäneensä ensimmäiset vokaalisuorituksensa Manslaughter-nimistä albumia varten. Body Countin edellinen albumi Murder 4 Hire ilmestyi vuonna 2006, joten on tätä odotettukin.

Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1992, ja aiheutti Amerikassa aivan uskomattoman mekkalan Cop Killer -nimisellä kappaleellaan, jossa Ice T haaveili poliisien tappamisesta. Debyyttlilevyltä löytyi myös There Goes the Neighborhood -klassikko. Ainakin uuden albumin nimen perusteilla meno on yhtä pirteää kuin ennenkin.

ivce

YouTube video