Tiisu suuntaa lyhyelle kiertueelle helmikuussa

Tiisu kiertää Suomea ensi vuoden alussa.

18.11.2019
Tiisu lähtee kiertämään Suomea alkuvuodesta pienen kiertueen merkeissä.
Marraskuun On The Rocksin paluukeikan loppuunmyynyt yhtye esiintyy suuren kysynnän johdosta  7. helmikuuta Turun Dynamolla, mistä kokoonpano jatkaa Helsingin Tavastialle 8. helmikuuta ja siitä vielä Tampereen Olympialle 21. helmikuuta. Mukana Tampereen keikalla kuullaan myös Sydän Sydän.
Ennakkolippujen myynti alkaa 20. marraskuuta kello 9. Tarkemmat tiedot keikoista näet uutisen lopusta.

Tiisu valmistelee parhaillaan myös uutta musiikkia julkaistavaksi. Yhtyeeltä on saatu tähän mennessä kaksi albumia. Näistä Elämän Koulu julkaistiin vuonna 2015 siinä missä toinen täyspitkä Tänne ei jää kukaan näki päivänvalon vuoden 2017 puolella.
TIISUN MINIKIERTUE
7.2. Dynamo, Turku
8.2. Tavastia, Helsinki
21.2. Olympia, Tampere w/ Sydän Sydän
Liput myyntiin ke 20.11. klo 9 (Turku ticted.com / Hki ja Tampere Tiketti.fi)