Tiketti avaa pääsylippujen jälleenmyyntiin tarkoitetun palvelun – tarkoitus saada lipputrokarit kuriin

Tiketti perusti uudenlaisen palvelun.

26.06.2019

Tiketti avaa lippukaupan, jossa voi jälleenmyydä Tiketin välittämiä tapahtumalippuja. Tiketistä sanotaan, että uusi lippukauppa on sekä lipunostajalle että myyjälle turvallinen ja luotettava.

Tiedote kertoo uudesta palvelusta näin:

”Tiketin uutuuspalvelu LiputOn vastaa tarpeeseen hillitä villinä rehottavia pääsylippujen kakkosmarkkinoita.

Pääsylippujen jälleenmyynti ei ole Suomessa laitonta, toisin kuin monessa muussa maassa, mutta kärsii lukuisista lieveilmiöistä, kuten ylihinnoittelusta, olemattomien lippujen myynnistä sekä väärennöksistä. Lisäksi osa lippuja kauppaavista tahoista antaa vääristyneen kuvan lippujen todellisesta saatavuudesta, eikä lipunostajalla ole mahdollisuutta varmistua ostoksensa hinnasta ennen maksutapahtumaa.”

Tiketti kertoo sivuillaan, miten se on tähän saakka pyrkinyt hillitsemään jälleenmyyntiä kieltämällä sen toimitusehdoissaan. Tiketti kuitenkin toteaa, että ehdon valvonta on käytännössä mahdotonta.

LiputOn-palvelussa jokaisen myyntiinlaitettavan lipun kelpoisuus tarkistetaan ennen kuin lippua voi myydä. LiputOn huolehtii rahaliikenteestä myyjän ja ostajan välillä ja toimittaa palvelun kautta ostetut liput.

“Usein loppuunmyytyjen tapahtumien järjestäjien toiveesta olemme kehittäneet palvelun, jossa Tiketin välittämien lippujen jälleenmyynti on mahdollista turvallisesti. LiputOn hyödyttää myös tapahtuman järjestäjää, sillä osa lipunmyynnin komissioista maksetaan palvelun kautta välitettävien tapahtumien järjestäjille,” kommentoi Tiketin omistaja Mirva Merimaa uutta palvelua.

Lisätietoa palvelusta löydät täältä.

Lisää luettavaa