Todellinen suomirockin klassikko ilmestyi vuonna 1986

Siekkareiden viiden albumi saapuu vinyylinä!

Julkaistu:

Sielun Veljien viides albumi Kuka teki huorin ilmestyi 1986. Nyt levy saa vinyylipainoksen Svart Recordsin toimesta.

Hassisen Koneessa kannuksensa hankkineet Ismo Alanko ja Jukka Orma perustivat vuonna 1983 rumpali Alf Forsmanin ja basisti Jouko Hohkon kanssa yhtyeen Sielun Veljet. Se keräsi nopeasti suosiota keikoillaan sekä kolmella ensimmäisellä albumillaan (Veljet, 1983, Lapset, 1983 ja Hei Soturit, 1984). Sielun Veljien neljäs albumi L’Amourha nosti kokoonpanon suomirockin kaanoniin, ja T.T. Oksalan tuottama Kuka teki huorin sementoi bändin aseman lopullisesti erääksi kotimaisen rockin suurista yhtyeistä, jonka vaikutusta on mahdoton aliarvioida.

Lue myös: Ismo Alangon uusi albumi on ilmestynyt – “Levy edustaa rockmusiikkia sellaisena kuin minä sen tunnen”

Kuka teki huorin -levyltä löytyy klassikoita kuten Säkenöivä voima, Kuka teki huorin sekä Kansallispäivä. Lisäksi levyltä löytyy Museossa, Kaksin tai Kristallilapsia -kappaleiden tapaisia helmiä.

Svart Records julkaisee Kuka teki huorin -levystä ensimmäisen vinyyliuusintapainoksen päivälleen 40 vuotta sen alkuperäisen ilmestymispäivän jälkeen. Albumin oheen on koostettu liitevihko, joka sisältää yhtyeen mietteitä julkaisusta ja otteita julkaisuvuoden haastatteluista sekä levyarvioista.

Levy ilmestyy 18. päivä elokuuta 2026.

Lue myös: Tilaa Rumban uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.