Waits julkaisee ensimmäisen runokirjansa yhteistyössä valokuvaajan kanssa.
Kuva: Wikimedia Commons
Esikoisen nimi on Hard Ground. Waitsin runous on kuvitettu Michael O’Brienin valokuvilla kodittomista. O’Brien on palkittu ja tunnustettu valokuvataiteilija, jonka 30-vuotisella uralla on aiemminkin nähty kuvauksia kodittomien elämästä.
Waitsin runoja ei ole julkaistu aikaisemmin, eikä hän ole aiemmin tehnyt yhteistyötä O’Brienin kanssa. O’Brien on kuitenkin ottanut Waitsista useita kuvia, esimerkiksi Glitter and Doom -albumin kannen.
Kirjan julkaisija, University of Texas, kommentoi hanketta näin: “O’Brienin kuvat pakottavat meidät katsomaan ihmisiä, jotka todella elävät kovalla maalla ja sitä kautta peilaamaan omaa ihmisyyttämme. Waits taas on kirjoittanut ulkopuolisista ja syrjäytyneistä jo vuosikymmeniä, joten aihe on hänelle tuttu.”
Kirja julkaistaan ensi vuoden marraskuussa.