Tom Waitsin uudet seikkailut näyttelijänä: Simpsonit ja Seitsemän psykopaattia

26.08.2012

Viime vuonna tuli levy, tänä vuonna on tulossa naama valkokankaalle. Hyvä!

Kuva: Michael O’Brien

Waitsin Tomppa pysyttelee kiireisenä. Viikko pari sitten herra julkaisi uuden musiikkivideon, ja vastaisuudessakin saamme seurata lauluntekijäsuuruuden tekemisiä levyjen sijaan videomuodossa.

Consequence of Sound uutisoi Waitsin lähiaikoina nähtävistä näyttelijäpesteistä, ja kiinnostavaa kamaa on tulossa. Ilmeisesti herran ääntä kuullaan pikapuolin Simpsoneissa Homer Goes to Prep School -jaksossa, jossa Waitsin ääninäyttelemä hahmo treenauttaa Homeria selviämään suurkatastrofin jälkeisessä maailmassa. Jakso lähetetään Yhdysvalloissa ilmeisesti joulukuussa. Jotain mielenkiintoisempaa on kuitenkin tulossa elokuvateattereihin (vai tuleeko Suomessa suoraan dvd:lle?) lokakuussa, kun Seven Psychopaths -elokuva saa ensi-iltansa.

Enemmän kuin vähän Guy Ritchien Snatch– ja Puuta, heinää ja muutama vesiperä -leffoja trailerinsa perusteella muistuttava elokuva tuo valkokankaalle kelpo leegion laatunäyttelijöitä: muun muassa Christopher Walken, Colin Farrell ja Woody Harrelson kuuluvat kummallisen kidnappaussähellyksen miehitykseen. Niin, ja Tom Waits tietysti – trailerissa hän mörisee ja silittelee valkoista pupua. Katso vaikka alta. Hyvä!

Lisää luettavaa