Tommi Läntinen ja Michael Monroe yhteisbiisillä – käsittelyssä todellinen klassikko, kuuntele täältä

Länä ja Mikke yhdessä!

07.12.2022

Tommi Läntinen julkaisi tänään joulusinglen Merry Xmas Everybody. Mukana biisillä vierailee Michael Monroe.

Kahden rokkarin yhteisbiisi syntyi spontaanisti heidän tavatessaan sattumalta Inkfish-studiolla vuosi sitten. Michael Monroe viimeisteli studiolla levyään, kuten Tommikin.

Tommi kertoo biisin alkuideasta seuraavaa:

”Monroe oli kopannut studion puolelta mukaansa akustisen kitaran ja sitä näppäillessään muisteltiin kaikkea hienoa, musaa, artisteja, bändejä sekä tietysti biisejä. Porukalla musadiggailtiin. Alettiin siitä sitten kelailemaan populaarimusan joulubiisejä, rockia, soulia, countrya … ihan kaikkea. Ja sitten mieleen muistui Sladen Merry Xmas Everybody!” Länä kertoo ja jatkaa:

”Ei kulunut kuin hetki ja alkoi sellainen veisuu, että astiat helisi kaapissa. Biisi on meille molemmille ja miljoonille niin rakas, että se lähtee aina jouluisin erityisesti Briteissä valtavaan voimasoittoon. Klassikko kun on. Oli aivan mahtava fiilis. Näytettiin varmasti Tenavien Ressulta molemmat kun kurkut suorina painettiin menemään. Karheaa, kyllä, mutta sydämestä tuli. Tehtiin aiesopimus, että joskus vielä rönkästään tämä ralli livenä kansalle. Vakuudeksi siitä laulettiin kertsiä vielä kerran… tai kaksikin.”

Michael Monroe kertoo tiedotteessa, miten Slade on hänelle erityisen merkityksellinen yhtye:

”Slade oli ensimmäinen rockbändi, jonka näin livenä pikkupoikana. Vuosi oli 1973 ja olin 11-vuotias. He soittivat Töölön Messuhallissa (nykyisessä Kisahallissa), vain parin korttelin päässä kodistani Sibeliuksenkadulla ja konsertti tietenkin räjäytti tajuntani. Laulaja Noddy Holder otti yleisön haltuun aivan käsittämättömällä tavalla ja hänen uskomaton äänensä iskeytyi kalloon kuin katupora! Volyymi oli jumalattoman kovaa, eikä Messuhallin huono akustiikka auttanut asiaa – korvat soivat vielä pari päivää keikan jälkeen, mutta keikka oli loistava!”

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa