Tool julkaisi toolmaisen teaserin tulevalta albumiltaan ja esitteli samalla uuden logonsa

Toolin uuden albumin julkaisu lähenee lähenemistään.

Yhdysvaltalainen progemetalin jättilainen Tool kiusoittelee elokuun 30. päivä ilmestyvällä uudella albumillaan. Yhtyeen logo näyttää myös uudistuneen Windows 95:n näytönsäästäjägrafiikoita muistuttavaksi.

Pitkäsoitto on varmasti vuosikymmenen odotetuimpia ja vihdoin hetki on käsillä, jolloin yhtyeen fanit saavat vuodesta 2006 jatkuneen odotuksen päätökseen. Levy tulee sisältämään ainakin kappaleet Descending ja Invincible, joita molempia yhtye on esittänyt myös keikoillaan. Niistä lisää täällä.

Lisäjännitystä uuden albumin julkaisulle tuovat odotukset yhtyeen aiempien levytysten ilmaantumisesta suoratoistopalveluihin. Tool ei ole julkaissut tuotantoaan suoratoistona vielä millään alustalla, poikkeuksena viime viikolla Youtubeen, Apple Musiciin, Google Playhin ja Pandoraan ilmestynyt vuoden 1991 demonauha 72826.

Katso ja no, kuuntele, teasertrailer alta. Toolmaista, niin toolmaista.