Toolilta, kyllä, Toolilta ensimmäinen todellinen uusi musiikkipala – tulevaa levyä pohjustaa Descending-tiiseri

Ilmeisesti myös bändin toukokuisella Yhdysvaltain kiertueella kuullaan ainakin jotain uutta materiaalia.

27.04.2018

Altsurockin messiaiden toista tulemista on odoteltu niin kauan, että moni lakkasi uskomasta lupauksiin tykkänään.

Mutta nyt Toolin tuleva levy on tosiasia, ja vihdoin bändi on myös lykännyt nettiin uutta musiikkia. Yltä voi tsekata palasen biisistä Descending. Kyseessä on biisi, jota bändi on soittanut keikoilla jo parin vuoden ajan, mutta virallista äänitettyä versiota siitä ei ole vielä kuultu.

Yllä oleva video on käytännössä mainos Toolin musiikkiklinikkakiertueelle Yhdysvalloissa. Toukokuussa bändin rumpali Danny Carey, basisti Justin Chancellor ja kitaristi Adam Jones kiertävät ympäri jenkkejä tavaten faneja, vastaten fanien kysymyksiin ja ilmeisesti myös soittaen joitakin biisejä.

Toolin tulevan levyn nimeä tai julkaisuajankohtaa ei vieläkään kukaan ulkopuolinen tiedä, mutta ilmeisesti vielä tämän vuoden puolella olisi ihan lupa moista odotella.

Maynard James Keenanin toiselta proggikselta eli A Perfect Circleltähän tipahti myös uusi levy ihan justiinsa. Eat the Elephant kannattaa tsekata vaikka Spotifysta.

Lisää luettavaa