Töölön Ketterältä vielä yksi single ennen albumia

Anna mun elää, pyytää Matti 8.

14.03.2018

Töölön Ketterä julkaisee odotetun debyyttialbuminsa perjantaina. Mylly-levyltä lohkaistaan vielä yksi single ennen sitä.

Anna mun elää on Noah Kinin tuottama. Ketterä-räppäri Matti 8 kertoo nu metal -vaikutteineen särisevästä kappaleesta näin:

”Viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut paljon tunnetiloja, mukaan lukien epävarmuus omasta tekemisestä. Jengi on paljon kysellyt, mitä teemme seuraavaksi ja olisiko jo aika laittaa musiikkia ulos. Olin viettämässä luovaa taukoa ja muusikkokaverillani oli vahva kanta siihen, miten tekemisen pitää aina olla inspiroivaa ja kuinka epävarmuus tappaa luovuuden. Pyörittelin ajatuksia lomalla kaksi viikkoa ja kun tulin Suomeen, teimme Noah Kinin kanssa Anna mun elää -biisin kahdessa päivässä.”

Mylly-albumin 12 kappaleesta on näin ollen julkaistu ennakkoon neljä: yllä mainitun lisäksi Huolel feat. Kube, Valitsemaanne numeroon feat. Vesta ja Renegade Master. Ketterän ”kolmatta jäsentä” Sonnya kuullaan muutamalla biisillä ja mukana on myös muun muassa DJ Ibusal.

”Ollaan mietitty nyt noin vuosi, että seuraavaksi tehdään levy. Sinkutus on ollut helppoa ja kivaa, mutta meillä on ollut tunne, että täytyy jättää pysyvämpi jälki. Loppujen lopuksi albumi on hyvä sulkuviiva tietylle aikakaudelle. On turha lähteä tekemään ensimmäistä levyä ajatellen, mitä muut saattavat ajatella siitä. Siksi debyyttialbumi tehtiin 100% omalla tyylillä ja täydellä energialla, ketään mielistelemättä”, yhtye sanoo albumistaan.

Lisää luettavaa