Trainspotting-ohjaajan Sex Pistolsin tarinan kertova sarja on pian täällä – ensimmäinen traileri julki

Pari kuukautta vielä.

04.04.2022

Vähän yli vuosi sitten julkistettiin uusi Sex Pistolsista kertova tv-sarja.

”Trainspotting-elokuvasta parhaiten tunnettu Danny Boyle ohjaa sarjaa Sex Pistolsista. Pistol-niminen sarja perustuu bändin kitaristin Steve Jonesin vuonna 2018 julkaistuihin Lonely Boy: Tales from a Sex Pistol -muistelmiin”, kerroimme uutisessamme tuolloin.

Pistol ilmestyy Disney+-suoratoistopalveluunn 31. päivä toukokuuta. Samoihin aikoihin sarjan kanssa ilmestyy kauppoihin 20 kappaleen kokoelma, joka kattaa yhtyeen vuosien 1976-1978 välillä julkaisemat tunnetuimmat biisit.

Nyt sarja on saanut ensimmäisen trailerinsa. Ainakin tuon perusteilla homma on kuvattu tyylikkäällä 70-lukun henkivällä filtterillä, ja kun ohjaajana tosiaan toimii Danny Boyle, niin tässähän voi ujosti toivoa ihan toimivaakin sarjaa.

Tsekkaile traileri alta.

Lisää luettavaa