Travis Scott on muokattu kentauriksi uuden, kauneuslehdille perinteisesti asetettuja odotuksia uhmaavan brittilehden kannessa

Lehden kannessa esiintyy Travis Scottin lisäksi myös Kate Moss.

Brittiläisen, muotiin, taiteeseen, musiikkiin, elokuviin ja ideoihin keskittyvän Dazed & Confused -lehden alainen Dazed Beauty -brändi saa ensimmäisen oman paperisen numeronsa.

Ensimmäisen numeron kannessa esiintyvät digitaalisten taiteilijoiden Darío Alvan ja the Travis Brothersin taiteilemat Kate Moss ja Travis Scott, mutta eivät aivan perinteisellä tavalla poseeraten, vaan kentaureiksi, ihmisen yläruumiista ja hevosen alaruumiista koostuviksi taruolennoiksi muokattuna.

”Kaksi kansitähteä heijastavat Dazed Beautyn monitahoista luonnetta, kuten myös ensimmäisen numeron (Issue Zero) teemaa: kauneuden tulevaisuus sen monissa hahmoissa. Yhdistämällä futurismi, fantasia ja teknologia, sekä Scott että Moss ottavat kentaurin muodon (kyllä vain, kentaurin!) sidottuna piikkilankaan ja ympäröitynä myrskyisällä säällä” lehti kuvailee kantta verkkosivuillaan.

Lehti haluaakin sanojensa mukaan uhmata kauneuslehdille perinteisesti oletettua kaavaa. Tätä asiaa ajaakseen lehdestä tuleekin löytymään kymmenen sivun tarina, jota Scott ja Moss, kansikuvan ohella, tähdittävät. Tarina on nimeltään “The Children of Ixion” eli Ixionin lapset. ”Less contour, more centaur” lehti vielä pilke silmäkulmassa täydentää.

Tämähän alkaa vaikuttaa mielenkiintoiselta. Alla kuva tulevan lehden kannesta.