Tsekkaa rääväsuuräppäri Tyler, the Creatorin uutuuslevyn huikean siisti kansikuvitus ja esikoisvideo

15.02.2013

Odd Future Wolf Gang Kill Them All -rapkollektiivin johtohahmo Tyler, the Creator palaa rikospaikalle kolmannella albumillaan.

Kuva: Odd Future / XL

Räppäri Tyler, the Creator nousi kahden vuoden takaisella, puhkihypetetyllä Goblin-albumillaan yhdeksi modernin hiphopin puhutuimmista ilmiöistä.

Herra kokeilee suurimman kohun laannuttua siipiensä kantavuutta seuraavaksi 2. huhtikuuta julkaistavalla kolmannella sooloalbumillaan Wolf.

Heti alkuun on sanottava, että Wolf-levyn kansikuvitus on melkoisen tyrmäävää settiä. Albumin kansikuvasta on kolme eri versiota, joista kaunein lienee yläpuolella oleva kuvitus. Tätä kirjoittavan oma suosikki on kuitenkin oikealla puolella näkyvä versio, jossa Tyler poseeraa yläkulman pikkukuvassa astmainhalaattorinsa kanssa.

Tässä vierellä näkyy kolmas versio kansikuvasta.

Kuvien hienoudelle ei kuitenkaan jää jälkeen myöskään ensimmäinen albumilta irroitettu single Domo 23 ja sen musiikkivideo, jossa Tyler pääsee wrestling-kehään ottamaan mittaa meksikolaiseen lucha libre -paininaamioon sonnustautunutta lihavaa kolossia vastaan. Videon voit katsoa alapuolelta.

YouTube video