Tulevaisuuden tusina tulee taas!

04.09.2010

Rumba ja YleX listaavat tänäkin vuonna lupaavia suomalaisartisteja ja -bändejä, jotka eivät ole vielä julkaisset debyyttilevyään.

Kuva: Aapo Huhta

Kaikki lukijat toivottavasti muistavat vielä Rumban ja YleX:n viime vuonna järjestämän Tulevaisuuden tusina –äänestyksen. Siinä musiikkialan tekijät valitsivat kaksitoista tämän hetken lupaavinta tuoretta bändiä ja artistia, jotka eivät olleet vielä julkaisseet täyspitkää albumia.

Kahtatoista bändiä on seurattu niin Rumbassa kuin YleX:lläkin kuluneen vuoden aikana: moni on julkaissut albumin ja saanut jalkansa oven väliin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Toiset taas ovat yhä pitkälti samassa pisteessä kuin vuosi sittenkin.

Nyt on aika koota lista vuodelle 2011. Muistin virkistykseksi kannattaa vilkaista viime vuoden listaa: ketkä ovat vuoden aikana osoittaneet sijoituksensa arvoisiksi ja ketkä hetken huumassa äänestetyiksi suuriksi kupliksi? Ja ennen kaikkea: minkä bändin tai artistin tulisi ansaita tulevan äänestyksen kärkisija?

Tulevaisuuden tusina 2010:

Le Corps Mince de Françoise
Villa Nah
Jaakko & Jay
TV Off
Pertti Kurikan nimipäivät
Wedding Crashers
Delay Trees
Doom Unit
The Wrecking Queens
The Blanko
Nightsatan
Zebra and Snake

Tulevaisuuden tusina 2011 julkistetaan YleX:llä 22.10 sekä samana päivänä ilmestyvässä Rumba-lehdessä. Siihen asti: spekulointi olkoon hurjaa ja armotonta.

Lisää luettavaa