Tulevaisuuden tusinan 3. sija: Millaista on olla tähti 12-vuotiaana, Isac Elliot?

19.09.2013

Juuri yläasteen aloittanut Isac Elliot nimettiin Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä kolmanneksi. ”Suomen Justin Bieber” ehtii urallaan vielä moneen, ellei kauppakorkeakoulu vie mennessään.

Toimittanut: Auroora Vihervalli, kuva: Mikko Marjakangas

Helmikuussa Suomen radiokanavilla alettiin soittaa New Way Home -kappaletta. Biisi kuulosti sen verran hiotulta ja kansainvälisetä pophelmeltä, ettei monikaan osannut kuvitella sen takana olevan kotimainen artisti. Ihmetystä ei vähentänyt se, kun saatiin tietää, että laulaja on Sonylle kiinnitetty 12-vuotias.

Aluksi moni sanoi Isac Elliotille, että englanniksi laulaminen Suomessa on liian iso riski. Äidinkielenään ruotsia puhuvalle Isacille englanti sopi kuitenkin paremmin, sillä englanniksi lauloivat myös pojan omat idolit Justin Bieber ja Justin Timberlake.

Oikea levy-yhtiö löytyi, sitten alkoi tapahtua nopeasti. New Way Home -hitti syntyi ja debyyttialbumi Wake Up World ilmestyi toukokuussa. Samalla Isac sai lempinimen ”Suomen Justin Bieber”. Millaista on olla poptähti 12-vuotiaana?

”Kadulla moni tulee juttelemaan ja haluaa yhteiskuvan. Jopa ne pojat, jotka nauravat mulle, haluavat silti samaan kuvaan. Tahdon kuitenkin olla kaikille mukava ja pyrin olemaan hyvä tyyppi. Se on mulle tärkeää”, Isac kertoo.

Juuri yläasteen aloittanut hymyileväinen poppari saa tyttölaumat kiljumaan. Hän on jo tottunut huomioon, kuten myös siihen, kuinka vaativaa työ voi olla.

”Studiossa voi olla välillä rankkaa. Jos ei laula, pitää olla hiljaa ja kun laulaa, pitää keskittyä. Keikkailu on kuitenkin todella kivaa. Se on mun juttuni.”

Isac Elliot heitti viime kesänä noin kolme keikkaa viikossa. First Kiss -kakkossinglen video kuvattiin New Yorkissa, ja debyyttilevy on myynyt kultaa. Etenemisvauhti on nopea, mutta sitä artisti haluaakin. Syyskuun alussa hän kävi levy-yhtiön edustajien kanssa Lontoossa. Siellä tehtiin sopimus Crown Managementin ja keikkamyyjän kanssa sekä suunniteltiin syksyä.

Missä laulaja näkee itsensä 10 vuoden päästä, 22-vuotiaana?

”Haluaisin lukion jälkeen mennä ehkä kauppakorkeakouluun. Toivottavasti saisin tehdä tätä samaa silloinkin. Jos en pärjää artistina, myös tuottajan työ kiinnostaa.”

Sanottua:
Nuorena on vitsa väännettävä ja hyvin on Iisakki aloittanut vääntämisen. Jos vain äänenmurros ei liikaa pilaa uraa, niin tulevaisuus on valoisa.”– Toni Laaksonen, YleX

Tulevaisuus on nuorten. Niin artistien kuin yleisönkin harteilla. Isac Elliot on suomalaisen populaarimusiikin tulevaisuus. Kaikin puolin.” – Jani Kortti, YleX

Espoon ihmelapsi on pitkästä aikaa ensimmäinen suomalaisartisti, jolle on suotu aitoa kansainvälistä huomiota! Puitteet kappalemateriaalista, taustajoukoista ja artistin valmiudesta lähtien ovat sen verran kohdallaan, että en ihmettelisi, jos seuraava julkaisu tulisi ulos maailmanlaajuisesti.” – Juhani Kenttämaa, YleX

Nuorukaisella on hyvä ääni, kunnianhimoa ja loistava tuottajakaarti. Hommasta voi tulla myöhemmin kiinnostavaa, kun teinipop-gigolon formaatti toivottavasti rikotaan.” – Petri Rautiainen, toimittaja

Lisää luettavaa