Helsingissä vuonna 2005 perustettu Tundramatiks lopetti toimintansa 2. toukokuuta Helsingin Korjaamossa järjestettyyn keikkaan. Konsertti oli yhdeksäniltaisen jäähyväiskiertueen viimeinen. Näkemiin, arvon rymyryhmä, teitä tullaan kaipaamaan.
Orkesterin laulaja Janne Masalin halusi julkaista vielä Rumban välityksellä avoimen kiitoskirjeen kaikille orkesterin tukijoille ja esitellä vihoviimeisen Tundramatiks-videon, jonka myötä bändi sanoo lopullisesti hei-hei. Katso video alta ja lue kirje vielä alempaa. Kyllähän tässä herkistyy.
”Turvallista matkaa kaikille!
Näiden kymmenen vuoden aikana Tundramatiks ehti monta kertaa kiihtyä, keulia, törmätä, suistua sivuliirtoon, kieppua komeasti ilmassa ja päätyä katolleen pellolle. Lyhyen toipumisen myötä painettiin aina kaasu kuitenkin päättäväisesti pohjaan, uskaltauduttiin takaisin autobaanalle ja annettiin vauhdin kiihtyä huimiin nopeuksiin. Samalla toivottiin, että kosla pysyisi kasassa ja kaistallaan. Pelottavaa hommaa, mutta mitäpä sitä muutakaan pitäis elämässä tehdä ku ajaa hanat tiskissä kohti alati muuttuvia määränpäitä! Uskon vakaasti ja vailla huumorin häivää, että se on ainoa oikea tapa elää.
Korjaamon Vaunusalin viimeisellä loppuunmyydyllä keikalla kelluin x-asennossa yleisön käsien päällä 30 metrin päässä lavasta ja lauloin ”mullan alla vasta minä vaikenen”. Samaan aikaan tiesin, että biisi on setin viimeinen, jonka jälkeen on enää kaksi encorea ja siinä se. Vaikeneminen häämötti silloin vartin päässä.
Jossain kohtaa keikkaa yleisöstä oli heitetty lavalle rintaliiveistä yhteen solmittu nauha, jonka ripustin rumpusetistä kitarastyrkkariin ja lavan poikki kuppina tuubistimme pyöreään päähän. Rintaliivinauha muistutti etäisesti monimastoisen laivan purjeesta toiseen ripustettavia viirejä, joilla käsittääkseni lähetellään merkkejä maihin ja muihin laivoihin. Meidän uppoavassa laivassamme eivät purjeet nouse taas, minkä takia rintaliivit tuntu jotenkin vertauskuvallisilta. Ne jollain tapaa viestitti sellaista asiaa, mitä me syvimmin haluttiin lähettää tästä uppoavasta laivasta.
Encoreiden jälkeen posetettiin yleisön mylviessä staattisesti toveri Tolosen kanssa. Siinä kohtaa tuntu siltä, että viesti oli mennyt perille ja määränpää ja rauha saavutettu. Oli aika lähteä himaan, vaikka meidän sulat ja soidintanssit totisesti kiinnosti just sillä hetkellä kaikkia. Oltiin räjäytetty atomipommi, ratsastettu aasilla, yhdessä asteltu, oltu sekopäisinä voiton tunteesta, aiheutettu kaaos ja sekasorto ja totisesti saatu votkapullo Tundramatiksin haudalle. Melu oli samanlainen ku autobaanalla. Keikan jälkeen laitoin liivit lavalle heitettyjen pikkuhousujen kanssa sotasaaliiksi haitarilaukkuun ja suljin kannen.
Kiitos kiihkeimmät fanit, yleisö, lemmityt, rakastajattaret, kolleegat, vierailijat, keikkamyyjät, levy-yhtiöt, tuottajat, buukkaajat, festarit, keikkapaikat ja lehdistö. Kiitos elämä ja kuolema.
Viimeisenä tekona julkistamme Tervetuloa autobaanalle -musavideon. Olkaa hyvät!
Jokainen tie vie uuteen ramppiin.
Vilpittömästi ja rakkaudella,
Taiteilija Masalin
7.5.2015 Mynämäki”