“Tunnen löytäneeni itsevarmuuden, ja teen musiikkia, joka aidosti resonoi itselleni” – Alina Burnet julkaisi uuden singlen

Alina Burnetilta saatiin uutta musiikkia - ja lisää on luvassa tänä vuonna.

28.02.2025

Poppia ja r&b:tä musiikissaan yhdistelevä Alina Burnet on julkaissut uuden singlen.

Balladimaisia vivahteita omaava Parempaa ku mä -biisi on niin ikään alku jollekin uudelle, mikä huokuu kokonaisuuden tunnelmasta. Alina Burnet nousi suuremman yleisön tietoisuuteen loppvuodesta ilmestyneen ep-levyn Kestävää singleillä Kylmä (feat. Etta) ja Mitä se maksaa (feat. Tuuli), jotka nousivat Spotifyssa Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. Edellisen singlensä, Palavan huoneen julkaisun aikoihin artisti poikkesi myös Rumban haastattelussa, jonka voi lukea täältä.

Alina Burnet on kertonut niin tuoreesta kappaleestaan kuin tulevastakin seuraavaa:

“Olen unohtanut kaikki ennakkoluulot ja keskittynyt puhtaasti luovaan prosessiin ja musiikin tekemiseen. Nyt tunnen löytäneeni itsevarmuuden, ja teen musiikkia, joka aidosti resonoi itselleni ja toivottavasti myös teille. Tänä vuonna on luvassa paljon uutta musiikkia –  “Parempaa ku mä” käynnistää tulevan. En malta odottaa!”

Kuuntele uusi single alta.