Tuska-festivaali levittäytyi Redi-kauppakeskukseen – sunnuntaina tehdään virpomavitsoja

Tuska levittäytyi Rediin.

11.04.2019

Tuska-festivaali tekee tänä vuonna yhteistyötä Redi-kauppakeskuksen kanssa. Epätodennäköisestä yhteistyöstä kerroimme aiemmin täällä.

Kerroimme tuolloin yhteistyöstä muun muassa seuraavaa:

”Ensimmäisenä suomalaisena festivaalina Tuskan pääsisäänkäynti ja muita toimintoja tulee kauppakeskukseen. Helsingin Kalasatamassa sijaitseva kauppakeskus REDI kirjaimellisesti täyttyy metallikansasta, kun 28.-30.6.2019 järjestettävän Tuskan noin 40 000 kävijää kulkee Suvilahden festivaalialueelle ja sieltä pois sen kautta.”

Tämän viikon maanantaina avautui Tuska Teehuone Redin toisessa kerroksessa, ja ohjelmaa nähdään tämän viikon loppuun saakka. Tänään popup-teehuoneella nähdään akustinen keikka, jonka annista vastavat Lost Societyn Samy Elbanna sekä Arttu Lesonen. Keikka alkaa kello 18.30.

Lauantaina Scar-tiimin Riina ja Atte tekevät teehuoneella tatuointeja ja lävistyksiä koko päivän, ja sunnuntaina virpomispäivän kunniaksi teehuoneella tehdään mustia virpomavitsoja ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Näiden lisäksi Tuskan Teehuoneella on nähtävillä myös taidetta: Ilmari Wärrin Children of the Future -betonipääkalloreliefi on saanut popup-näyttelyssä seurakseen Sadow Room Projectin ihmismosaiikin sekä vanhoista pitsiliinoista rakennetun kaksimetrisen pääkallon.

Eli ei kun Rediin vain – ja muista olla eksymättä!