Tuskaan saapuva Baroness julkaisi uuden biisin – toimiiko Mastodonin suosikkibändi edelleen?

Julkaistu:

Tässä uuden ajan amerikkalaisen metallin ystäville ilahtumisen aihetta!

Kuva: Relapse

Kun Mastodonia haastateltiin Rumbaan Crack the Skye -albumin (2009) aikoihin, yhtyeen rumpalilta Brann Dailorilta kysyttiin tämän veikkauksia seuraavista metallibändeistä, jotka onnistuvat murtautumaan klubisarjasta suuruuteen. Dailor mainitsi yhdeksi varteenotettavaksi kandidaatiksi yhdysvaltalaisen Baronessin.

Eipä sinänsä ihme, onhan Baroness kotoisin Mastodonin kotiosavaltiosta Georgiasta ja orkesterit ovat ehtineet tutustuneet kimppakeikoilla. Sikälikin rumpalin profetiassa on perää, että kaksi levyä tehnyt Baroness on keikkunut molemmilla julkaisuillaan niin Revolver-lehden kuin Pitchforkin ”vuoden parhaat” -listoilla.

Tänä kesänä Baronessin hyvyyden tai huonouden voi tarkastaa omin avuin Tuskassa. Yhtye julkaisee heinäkuussa myös uuden Yellow & Green -albumin, jolta tarjotaan nyt esimakuna miellyttävösti pörisevä Take My Bones Away -biisi. Vaan onko se mistään kotoisin? Kuuntele itse:

YouTube video