Tutkimus: Nämä artistit altistavat tietokoneesi helpoiten viruksille

05.10.2014

Huoleton Bruce Springsteenin googlettaminen voi pahimmillaan houkutella koneeseesi virusten ja troijalaisten infestaation, selviää tietoturvayritys McAfeen tekemästä listauksesta verkon ”vaarallisimmista” julkkiksista.

Kuvassa: Armin van Buuren, verkon vaarallisin muusikko

McAfee tutki henkilön nimellä tehtyjä Google-hakuja seuraamalla, kuinka suuri prosentti hakutuloksista johti sellaisille sivustoille, joiden tiedetään levittävän erilaisia haittaohjelmia.

Esimerkiksi listalla viidenneksi sijoittuneen Springsteenin kohdalla vaaralliselle saitille eksymiselle on olemassa 18,82 prosentin mahdollisuus. Muusikoilla on listan kärjessä muutenkin vahva edustus, sillä kymmenestä vaarallisimmasta nimihausta peräti kahdeksan ovat artisteja. Riskialttein muusikko on listalla kakkoseksi rankattu dj-tähti Armin van Buuren (19,33 %). Koko listan ykkönen on talkshow-juontaja Jimmy Kimmel 19,38 prosentin riskillä.

”Suurin osa kuluttajista on täysin tietämättömiä niistä riskeistä, jotka liittyvät viihdeuutisista, kuvista ja videoista tehtäviin hakuihin, sillä ihmiset ovat valmiita uhraamaan turvallisuutensa nopean tiedonsaannin vuoksi. Kyberrikolliset pyrkivät hyödyntämään tätä kuluttajien kiinnostusta julkkiksiin johdattalemalla heitä verkkosivuille, jotka voivat altistaa laitteet vakaville tartunnoille ja tietovarkauksille”, McAfeen edustaja kommentoi tutkimuksen tuloksia firman raportissa.

Jostain syystä McAfee koki olennaiseksi mainita raportissaan myös, etteivät Kanye West ja Kim Kardashian kuulu 50 vaarallisimman verkkojulkkiksen joukkoon, vaikka heidän nimiään googletetaan paljon etenkin Yhdysvalloissa.

Alla näkyy listan kymmenen kärki riskiprosentteineen, koko raportti tutkimuksesta on nähtävissä täällä.

1. Jimmy Kimmel 19,38 %
2. Armin van Buuren 19,33 %
3. Ciara 19,31 %
4. Flo Rida 18,89 %
5. Bruce Springsteen 18,82 %
6. Blake Shelton 18,47 %
7. Britney Spears 18,19 %
8. Jon Bon Jovi 17,64 %
9. Chelsea Handler 17,22 %
10. Christina Aguilera 16,67 %