Twisted Sisterin Dee Snider: ”Kirjoitin kappaleen Celine Dionille, ostin sen tuloilla talon”

30.12.2014

Twisted Sister -yhtyeen Dee Snider on kertonut kirjoittaneensa aikoinaan kappaleen itselleen Celine Dionille. Sniderin mukaan tuottaja Ric Wake kysyi Sniderilta, antaisiko tämä Celine Dionin laulaa Sniderin säveltämän joululalulun erikoislahjana Waken vaimolle.

Snider suostui tähän yhdellä ehdolla: Kukaan ei saisi tietää, että kappale olisi hänen säveltämänsä.

Kappaleen nimi muuttui jossakin vaiheessa coverointiprosessia The Magic of Christmas Dayksi, mutta tämä ei Sinderia sen kummemmin haitannut. Kappale ilmestyi Celine Dionin joulualbumilla, joka myi yhteensä yli 8 miljoonaa kappaletta. Myöhemmin myös Rosie O’Donnell teki joululevyn, jolta löytyi sama kappale. Tämäkin albumi myi yli 2 miljoonaa kappaletta. Snider kiittelikin haastattelussa Dionia siitä, että kappaleesta saaduilla tuloilla hän rakennutti itselleen kokonaisen talon.

Lisää luettavaa