UMK-kisaaja lähtee syksyllä suurkiertueelle – kulttimenoa luvassa

Costee lähtee syyskiertueelle.

20.01.2025

UMK:ssa tänä keväänä Sekaisin-biisillä kilpaileva Costee lähtee omalle Cult of costee -nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025.

Lue myös: UMK-taisto jatkuu kovana – tältä kuulostaaa kolmas yrittäjä: ”On ihan ok olla välillä sekaisin”

Lue myös: Erika Vikmanin UMK-kappale on tiedotteen mukaan ”monitulkintainen” – kuulostaa ruumiinnesteiltä ja viisuorkulta fetissi-iltamassa

Kiertue alkaa syyskuun lopussa Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle kattaen yhteensä 12 Suomen kaupunkia. Liput syksyn Cult of costee -klubikiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 22.1. klo 10.

Costee on seitsemänvuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt lukuisia loppuunmyytyjä keikkoja.

Sekaisin nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, ja se on Costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden Musiikin Kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.

Kiertuepaikat alta.

costee – Cult of costee -kiertue
PE 26.9. Helsinki, Tavastia
PE 3.10. Kuopio, Sawohouse Underground 
LA 4.10. Oulu, Tullisali (S / K18)
PE 10.10. Savonlinna, House of Olaf (S / K18)
LA 11.10. Tampere, Tavara-asema
PE 17.10. Hämeenlinna, Painohalli
LA 18.10. Turku, Logomo, Teatro (S / K18)
LA 18.10. Turku, Logomo, Teatro (K18)
TO 23.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (S / K18)
PE 24.10. Joensuu, Kerubi
LA 25.10. Lahti, Möysän Musaklubi (S / K18)
LA 1.11. Jyväskylä, Lutakko (S / K18)
LA 8.11. Kouvola, Pato Areena