Soul-vivahteista modernia bluesia soittavalle amerikkalaiskitaristille on povattu suuria odotuksia. Nyt saamme herran myös Suomeen esittelemään taitojaan.
Kuva: Warner Music Live
Bluesia, soulia ja rockia fuzz-säröillä yhdistelevä Gary Clark Jr. saapuu ensimmäiselle Suomen-keikalleen alkukeväällä. Teksasin Austinista kotoisin oleva 28-vuotias kitaristi-lauluntekijä esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla keskiviikkona 6. maaliskuuta.
Clark Jr:lle on ainakin soviteltu maailmalla varsin korkeita ylistyssanoja, sillä esimerkiksi The New York Times on tituleerannut miestä ”seuraavaksi Jimi Hendrixiksi” ja Rolling Stone -lehti on sen sijaan ehättänyt verrata kitaristia muun muassa John Lee Hookerin, Kurt Cobainin ja Ramonesin yhdistelmäksi.
Gary Clark Jr:n uusin albumi Blak and Blu julkaistaan Suomessa tammikuussa.
Liput keikalle voi ostaa etukäteen Tiketistä hintaan 24 euroa (plus mahdolliset toimituskulut) sekä ovelta 27 euroa. Lipunmyynti konserttiin alkaa Tiketissä keskiviikkona 19. joulukuuta.
Alta voit katsoa Clark Jr:n Bright Lights -biisin musavideon:
