Arttu Wiskari on lähtemässä kesäksi tien päälle kiertueen merkeissä.
Kiertue alkaa 25. toukokuuta Vantaalta ja huipentuu 29. elokuuta Valkeakoskella pidettävään konserttiin. Viime perjantaina artistilta saatiin myös uutta musiikkia Suomi Finland Perkele -singlen muodossa. Uutuusbiisiään Wiskari on kuvaillut seuraavin sanoin:
”Olen vuosien saatossa saanut tehdä kaikenlaista musiikkia popista tangoon ja räppiin, mutta en ole koskaan aiemmin julkaissut laulua, jossa on näin vahvasti rockia ja jopa hevitunnelmaa. On myös itselle tosi mukavaa päästä laulamaan erityyppisiä biisejä.”
Tarkka kesän kiertueaikataulu on nähtävissä uutisen loppuun upotetusta päivityksestä. Myös uusi kappale on sekin kuuneltavissa alta.
View this post on Instagram
